keskiviikko 30. tammikuuta 2008

Päiväkirja: Huoran arki


Olen viimeisen puolen vuoden aikana muuttunut hyvin paljon. Aiemmin olin sellainen "vähemmän ulkonäöstään välittävä" äijämäinen nainen.. Lähes jätkä. Herrani päätti Sopimuksen teon jälkeen muuttaa tuon asian ja onnistui siinä todella hyvin. Nykyään käytän aina hametta, paljastavia paitoja, erilaisia stayup- sukkia ja naisellisia kenkiä. Rakastan pukeutua niin että tiedän miesten ja naisten päiden kääntyvän perääni. Meikkaan lähes joka päivä ja laitan hiuksenikin sellaisille lutka- tytön saparoille.


Tänään kävelin bussipysäkille ja odottelin bussia, kaksi tappia sisälläni. isompi pillussa ja keskikokoinen perseessä. Kun nousin bussiin, väläytin kuskille hymyn ja näin kuinka hänen silmänsä osuivat avonaiselle kaula- aukolleni. Taisi olla hieno näky sillä meinasi unohtaa rahastaa minua. Istuin alas ja mietin hetken millainen kuski olisi sängyssä, osaisiko hän panna kaltaistani kiimaista huoraa...


Seisoin paluumatkalla pysäkillä ja siinä odotteli bussia pari nuorta jätkää. Mietin mielessäni, millaiset kalut heillä olisi. Ja samantien ajattelin: hitot kaluista, panisin kuitenkin. Kumpaakin samaan aikaan. On minulla ollut kaksi kalua yhtäaikaa sisällä, mutta panemisesta ei tullut mitään sillä olin kuulemma liian jännittynyt. Noh, toivottavasti seuraavalla kerralla pääsen siitäkin nauttimaan. Onhan pitkäaikaisin fantasiani se, että pääsen olemaan "jalkapallojoukkueen" panopuuna. Monta miestä, kaikkiin aukkoihini, pitkään ja rajusti... *huokaus* se olisi unelmien täyttymys. Taidanpa hankkia itselleni ensi viikolle seuraa.


maanantai 28. tammikuuta 2008

Ote Päiväkirjasta: Rangaistus


Hän saapui luokseni vihaisena ja pettyneenä, olin mokannut pahemman kerran kun olin pannut baarissa tuntematonta miestä ilman lupaa. Seuraavassa katkelma päiväkirjan tekstistä, jonka kirjoitin tapaamiseen jälkeen:

Ensimmäisenä Hän riisutui ja kävi sohvalle istumaan, tarjoilin Hänelle kahvia ja Lopulta Hän käski minut imemään kaluaan. Hetken sitä sain tehdä ja Hän ilmoitti että menemme kylpyhuoneeseen, jotta Hän voi antaa minulle rangaistuksen. Hän työnsi minut pönttöä vasten seisomaan, kädet kannen päällä ja ensimmäisenä Hän tarkisti mahtuiko perseeseeni kolme sormea kuten olin luvannut. Kyllä mahtui...

Hän pesi kätensä ja otti teipin esille, asetteli palan suuni eteen ja sytytti kynttilän. Kun ensimmäiset steariinipsarat osuivat pakaroilleni, säpsähdin. Kuuma vaha valui hiukan alaspäin ja tuntui kuin pakarani olisivat tulessa. Vaha poltti ja jalkani alkoivat vapisemaan. Siinä kohtaa Hän piti aivan pienen tauon ja odotti pahimman vapinan loppumista, jatkaen sitten steariinin valuttamista päälleni. Lopulta kuulin kuinka Hän puhalsi kynttilän sammuksiin ja otti piiskan käteen. Olin jo hyvin tuskaisessa ja kiihottuneessa tilassa, ja kun ensimmäinen isku osui, valahdin ihan kunnolla. Kestin kaikki iskut, ja yritin olla hyvin hiljaa, kuten käsky kävi. Onnistuin omasta mielestäni siinä hyvin... Hän käänsi minut toisinpäin, istumaan pöntölle ja otti kaulastani kiinni. Hän torui minua ja kun vastasin johonkin kysymykseen, tunsin yhtäkkiä iskun poskellani. Yllätyin avokämmenestä todella paljon, mutta tällä kertaa en edes ajatellut puolustautumista. Tunsin oloni hyvin nöyryytetyksi ja häpesin todella paljon...Ja minä valuin, enemmän kuin koskaan. Hän jatkoi puhuttelua ja lopulta Hän asetteli uuden teipin suuni eteen, ja otti kynttilän taas käteensä.

Suljin silmäni ja purin hampaat yhteen. Steariini valui rinnoilleni ja se sattui, todella paljon. Hiljaa inahtelin teipin takana ja tunsin kuinka pilluni valui nesteitä. Kivusta huolimatta. Hän tiputteli muutaman pisaran reisillenikin ja puhalsi kynttilän. Hän aloitti piiskauksen ja se oli paljon tuskallisempi kuin pakaroiden piiskaus. Kipu viilsi ja mieleni teki huutaa mutta silti pidin suuni kiinni.. Hän antoi myös iskuja pillulleni ja olin niin herkässä tilassa että ne sattuivat, enemmän kuin koskaan.Nautin silti jokaisesta hetkestä. Kun steariini oli pois piiskattu, Hän jatkoi puhuttelua.. ja yllättäen Hän läpsäisi avokämmenellä kumpaankin poskeen. Poskiani kuumotti iskujen jäljiltä ja tunsin oloni todella alhaiseksi... likaiseksi huoraksi. Sain luvan peseytyä ja riisua hameen pois..

Vaikka olinkin mokannut paljon ja rangaistukset olivat ankaria, silti nautin jokaisesta hetkestä ja kaiken kruunasi se kun sain lopulta nukahtaa Hänen kainaloon. Aamupäivällä Hän sitten kertoi yllättyneensä siitä kuinka kiimainen huora todella olen. Ja se on kuulemma vain hyvä asia. Huonompi juttu tässä on se, että olen baaripanon vuoksi kotiarestissa, joten kai minun on kaikki panot pyydettävä kotiini. En minä voi olla ilman kalua kahta viikkoa, tai edes paria päivää. Olen liian kiimainen sellaiseen

lauantai 26. tammikuuta 2008

Päiväkirja: Baaripano

Lähdin Herrani luvalla baariin ystävieni kanssa. Illan tapahtumat johtivat siihen, että minun oli pakko saada kalua sisääni. Ja kun ensimmäinen ehdokas tuli minua jututtamaan, olin heti valmis.

Menimme vessaan ja sulkeuduimme koppiin. Lukitsin oven ja ojensin miehelle kumin ja käskin häntä laittamaan sen itse paikalleen. Käännyin ympäri ja nostin hameeni ylös. Jalassa minulla oli sukkahousut jotka olivat haarasta auki joten niitä ei tarvinuut laskea alas ollenkaan.. Pikkuhousuja minulla ei ollut. Levitin jalkani ja koukistin hiukan polviani. Otin pöntön kannesta kiinni ja mies työntyi sisääni. Hän pani varovasti ja minä olin muista tapahtumista johtuen kovan tunnekuohun ja aggression vallassa ja käskin panemaan rajusti. Mies tietysti teki työtä käskettyä ja minä suljin silmäni ja nautin täysin rinnoin. Aikansa pantuaan hän lopetti ja poistui minusta. Nousin ylös, oikaisin hameeni ja kävelin kopista ja vessasta ulos. Taakseni katsomatta.

Enkä lauennut. Kertaakaan. Ne minä säästän Herralleni, sillä Hän tulee luokseni sunnuntaina ja rankaisee minua unohduksistani. Odotan jo nyt pillu valuen, mitä Hän onkaan keksinyt minun varalleni. Hän ei kuitenkaan ole töppäilyistäni vihainen. Päinvastoin, Hän on onnellinen kiimaisen huoran Omistaja.

keskiviikko 23. tammikuuta 2008







Olen töpeksinyt jonkin verran, unohtanut puhuttelun, lupien pyytämisen ja olen rikkonut tupakkalakkoni. Herrani oli hyvin pettynyt minuun tänään kun puhuimme puhelimessa, ja minua hävetti. Tiedän saavani rangaistuksen ajattelemattomuudestani ja otan sen vastaan nöyränä ja kuuliaisena kiittäen jälkeenpäin Herraani kun on jaksanut minua ojentaa.

Puhuttelu on yksi asia mitä en ihan aina muista. Se välillä jää huomaamatta pois, mutta tänään kun hän minua puhelimessa torui, puhuttelin vaikka istuin keittiössä ja olohuoneessa oli vieraita. Vieraani olivat sellaisia jotka eivät tätä puolta meidän aprisuhteesta ymmärrä ja varmasti pitäisivät sitä vähintäänkin outona. Mutta minä nautin siitä kun saan osoittaa Hänelle kunnioitusta puhuttelemalla Häntä Herrana.

Otin itsestäni kasvokuvan Hänelle tässä eräänä iltana. Tänään Hän sitten kysyi oliko siinä kuvassa minun hiukseni kiinni. Nolostuin samantien. En muistanut sillä hetkellä olinko peittänyt hiukseni huivilla vai olivatko ne olleet kiinni, mutta tarkoituksella minä ne olin avannut sitä kuvaa varten. Luulin Hänen pitävän siitä mutta se ei olutkaan ihan niin. Hän sanoi ettei käske pitämään hiuksia kiinni jos ei itse siitä tykkäisi... Häpesin niin paljon, tunsin kuinka puna nousi poskilleni. Hyvin hiljaa pyysin anteeksi ajattelemattomuuttani...

Herrani kysyi olenko polttanut tupakkaa ja myönsin hiljaisena polttaneeni puolikkaan. Hän sanoi että siitä hyvästä saan sitten nätisti pyytää kymmenen iskua rangaistuksena tunaroinnista ja mielen heikkoudesta. Ja jokaisesta henkosesta tulee lisää... Sitten Hän lisäsi että minä olen tästä lähtien savuton. Haluan että tämän viikon ajattelemattomuudet ja pettymykset eivät toistu ja siksi aion olla entistä tarkempi asioissa. Haluan että Herrani voi olla joka päivä ylpeä ja tyytyväinen minuun ja käytökseeni, en halua enää tuottaa Hänelle pettymyksiä, sillä en usko että perseeni sitä kestäisi tämän enempää.

maanantai 21. tammikuuta 2008








Olemme monena päivänä jutelleet taas yhteisestä tulevaisuudestamme. Hän on kertonut joitain asioita mitä on suunnitellut varalleni, ja minä olen kiihottunut joka kerta. Vaikka olenkin ollut vakavasti sairas. Mutta ei edes sairaus saa minua vähemmän kiimaiseen olotilaan. Vaikka olisin kuin kipeä silti tunnun olevan koko ajan täysin valmis Hänen käytettäväkseen. Hän sanoikin minua parantumattomaksi huoraksi.

Sain myös luvan jakaa itseäni, kenelle vain ja missä vain. Kunhan vain ilmoitan ennen ja jälkeen. Saan jakaa jopa persettäni. Ja minä jaan, onnellisena siitä että saan toteuttaa itseäni, saan panna aina kun haluan ja niin paljon kuin haluan. Eikä minua haittaa ne pari ehtoa: en saa suudella enkä ottaa suihin. Ne ehdot sopii minulle paremmin kuin hyvin, nuo asiat jätän vain Häntä varten.

Minä jaan itseäni hyvin mielelläni, nautin kun saan olla likainen kiimainen huora joka panee missä vain, milloin vain. En tee sitä pakon alla, Herrani ei minua siihen pakottaisi. Teen sitä koska nautin panemisesta todella paljon, minua kiihottaa olla sellainen panopuu, jota käydään panemassa. milloin vain. Kerroin Herralleni parista fantasiastani, joista olen jopa unta nähnyt ja muuton yhteydessä Hän sitten ilmoitti toteuttavansa toisen niistä. Meinasin kastella koko sohvan kun mesestä tekstiä luin. Olin haljeta onnesta. Pääsen olemaan panopuu illan istujaisiin, sidottuna olohuoneen pöydällä kun miehet pelaa korttia. Ja jokainen voi halutessaan helpottaa paineitaan panemalla mua kun tahtoo. Luoja kuinka olen sellaista "käyttämistä" halunnut. Olen haaveillut siitä jo vuosia ja nyt se on aivan lähellä. Ja tietysti sen illan ja yön jälkeen Herrani rankaisee minua kun olen nauttinut vieraista kaluista, piiskaa minut kuuluvaksi kalustoon, näyttää minulle paikkani talossa. Ja silloin minä todella tiedän muuttaneeni. Aloittaneeni uuden elämän.


tiistai 15. tammikuuta 2008

Päiväkirja: tapaaminen

Eilen lähdin levottomin mielin, kauhean hermostuksen ja jännityksen kourissa tapaamiseen. Istuin junassa ja ajattelin vain tulevaa tapaamista. Hermostuneena kävin junan vessassa tekemässä sen mitä piti, poistamassa stringit ja tapin. En pysty istumaan junan vessassa joten seisoin seinää vasten ja vedin tapin ulos. En ollut huomannut käydä vessassa kotona joten mulle sattui pissavahinko, rakon hallinta vain meni ja lirahti aika pahasti vessan lattialle... Oli kauhean noloa ku en saanut niitä siivottua kunnolla pois. Nuolin tapin puhtaaksi, ja laitoin stringit taskuun.

Autossa sitten paljastui että tappi olisi pitänyt olla sisällä autoon asti, en vain muistanut sitä kun alkuperäinen ohje oli ottaa pois jo junassa. Hän käski avata takin ja levittää jalat. Hävetti tosi pahasti, entäs jos joku olis nähnyt mut siinä tilassa? Se olisi ollut todella noloa...

Hotellin luona Hän painoi pääni kalulleen ja käski maistamaan. Siinä kohtaa en paljoa aristellut, en ollenkaan miettinyt et jos joku näkee. Halusin vain upottaa Hänen kalunsa suuhuni ja imeä sitä. Hain avaimet ja menimme huoneeseen sisälle. Mua jännitti aivan helvetisi, vapisinkin jonkin verran. Riisuin takkini ja olin riisumassa jo muitakin vaattita kun Hän kysyi olinko pyytänyt lupaa riisumiseen. Jähmetyin ja tajusin mokanneeni... Toistamiseen. Hän paiskasi minut sängylle ja ilmoitti ettei ole tyytyväinen minuuun. Kuulin kun Hän riisui vaatteitaan ja aivan yllättäen piiska osui takapuolelleni. Jäykistyin täysin ja kipu viilsi koko ruumiini läpi. Yritin kestää urhoollisesti mutta lopulta neljännen iskun jälkeen laitoin käteni takapuoleni eteen ja käännyin kyljelleni. En kestänyt niitä iskuja kuitenkaan ja olin hyvin pettynyt itseeni. Olin niin pättänyt kestä kaiken ja sitten luovutinkin jo alkumetreillä. Tunsin olevani täysin hyödytön ja arvoton... Hän otti kumin pälleen ja työntyi sisääni, pani minua kuin heikkopäinen, ja vetäytyi pois. Hän kertoi että aikoo nauttia mahdollisuudesta pitkittää omaa nautintoaan kun kukaan ei vingu lastia sisäänsä. Tunsin hävetyksen piston sisälläni ja tulvahdin samantien. Hän käänsi minut mahalleni ja työntyi kakkoseeni. Parkaisin tyynyyn että sattuu ja yritin ryömiä karkuun. Hän makasi päälläni ja pani minua, muistuttaen ettei Häntä kiinnosta koskeeko pano minua vai ei. Sain rentoutettua itseni ja kipu hellittikin hiukan. Tunsin kuinka aloin kastua litimäräksi. Ja mitä enenmmän nautin sitä rajummaksi Hänen panemisensa muuttui. Lopulta Hän oli eläimellisen kiiman vallassa ja laukesi urahtaen sisääni. Hän pyysi minut luokseen ja käski katsomaan Häntä silmiin. Hän hymyili minulle ja kysyi miksi itken. Olin todella pettynt itseeni ja Hän lohdutti minua kertomalla että olin ylentynyt jo ennen tapaamista, Hän vain etsimällä etsi vikoja, minä kun olin todella hyvin muistanut kaikki ohjeet ja säännöt. Hän kertoi etten mitenkään olisi voinut niitä iskuja kestää... Ensimmäien ajatus oli "sinä senkin", mutta minä vain pyyhin kyyneleet ja suutelin Häntä. Ja hymyilin.

Enkä lauennut kertaakaan. Olin ylpeä siitä että olin onnistunut pidättelemään. Ja toisaalta tunsin kauheaa pettymystä etten ollut saanut orkkua sellaisen panemisen jälkeen. Minun jäi hiukan vajaa olo, tosin oma nautintoni ei ollut tärkein van se että Hän sai tyydytyksen.

Esittelin Hänelle vaatteitani ja Hän kertoi mielipiteensä. Lopulta yksi toppi sai hävitystuomion, ja kolmet rintaliivit kotikäyttöluvan, muut vaatteet olivat Hänen mielestään käyttökelpoisia. Lopulta laitoin päälleni mustan harsopaidan ja punaisen hameen. Kysyin Häneltä kelpaako? Ja salaa vilkaisin Häntä. Hän hymyili todella leveää hymyä ja sanoi ai että kelpaako? :) Hän oli enemmän kuin tyytyväinen ja ilmoitti ettei bileissä pidä sinne alle laittaa rintaliivejä ollenkaan. Tunsin kauhean voimakasta tyytyväisyyttä että olin onnistunut saamaan Hänet hyvälle tuulelle. Jossain vaiheessa laitoin päälleni mustan hameen ja valkoisen pitkähihaisen paidan. Jalassani minulla oli verkkosukkahousut. Hän heitti minut selälleni sängylle, katkaisi sukkiksista muutaman langan ja tunkeutui sisääni. Lopulta Hän sitoi minut kiinni ja pani kakkoseen. Hän pani minua kovaa ja armottomasti ja minä ostin Häneltä orkkuja. Nautin Hänen kalustaan sisälläni ja jossain vaiheessa sanoinkin että olen aivan märkä. Hän taisi yllättyä tokaisustani... En aiemmin ole niin sanonut. Mutta niin se on, vaikka perseeseen paneminen aluksi sattuu, se muuttuu lopulta suureksi nautinnoksi. Tuntuu kuin ei olisi mitään muuta kuin minä ja Hän, ja Hänen kalunsa kakkosessa, panemassa armttomasti. Niinkuin kiimaista huoraa pannaan. Lopulta Hän laukesi sisälleni ja minä rukoilin lupaa mennä vessaan. Hän oli lievästi pettynyt mutta ei rankaissut minua keskeytyksestä.

Hän kertoi vessassakäyntini yhteydessä että jos olisin ollut kelvoton, olisin saanut tehdä tarpeeni lattiakaivon päälle kuten koirat, mutta kun olin niin hienosti käyttäytynyt sain istua pöntölle. Olin otettu siitä.

Tapaaminen oli kaikkea sitä mitä olin siltä toivonut, ja paljon enemmän. Rakkauteni Häntä kohtaan vain vahvistui ja sain palvella Häntä panopuuna. Sain olla hänen käytettävissään kuten Hän itse tahtoi. Sain olla täysin alistettu ja silti nautin kaikesta. Ja sain tuntea olevani rakastettu. Tätä kirjoittaessakin minä valun kuin putous, jokainen muisto tapaamisesta saa ihanan kaipuun tunteen pilluuni ja suoleeni. Joka kerta kun suljen silmäni, näen Hänen tyytyväisen hymynsä... Ja olen onnellinen
Tulevan tapaamisen odottaminen on aina yhtä jännittävä juttu. Koskaan ei tiedä etukäteen mitä tapahtuu. Mahanpohjaa kutkuttaa mukavasti kun ohjeita ja käskyjä satelee tekstiviesteissä ja maileilla. Ja minä odotan niitä innoissani. Hotellihuoneen varaus on se tietty hetki jolloin tietää että tapaaminen todella onnistuu. Ja pääsen näkemään Hänet. Iltaisin ei enää pysty nukkumaan, yöt menee kiihkeitä unia näkiessä... ja ruokahalukin katoaa. Parin viikon odottelu yleensä johtaa siihen että olen todella kovassa, lähes mahdottomassa kiimassa. Ja kun viimein perille pääsen, ensimmäiset sanat ja ensimmäinen kosketus kulkee lävitseni kuin sähköisku, ja kaikki jännitys ja hermostuneisuus katoaa kuin nappia painamalla.

Viime kertainen tapaaminen oli todella upea. Sain palvella Herraani Hänen haluamallaan tavalla ja nautin kun sain nähdä hymyn Hänen kasvoillaan. Hän sitoi minut kiinni ja pani minua kuin maailmanlopun edellä. En saanut lupaa laueta ja ylpeänä minä pidättelin. Loppuun asti. Tietysti Hän minulle kauppasi niitä, ja minä en voinut vastustaa... Lopulta nautinnon hinnaksi tuli kymmenen piiskan iskua. Hymyilin itsekseni, sillä nautin piiskasta paljon, vaikka se välillä onkin turhan kivuliasta. En kauhean kovia iskuja kestä, mutta Hän on oppinut pitämään minut aloillaan. Sanoilla ja käsillään...

Olen minä silti jotain Hänen kovassa koulutuksessaan oppinut, sillä Hän myönsi etsineensä väkisin vikoja minusta ja tekemisistäni jotta pääsisi rankaisemaan. Leveä hymy Hänen kasvoillaan sai minut tuntemaan todella suurta tyydytystä.

Kaiken sen tuskan ja kivun, nöyryytyksen ja hävetyksen kestää kun tietää että me molemmat saamme siitä suuren nautinnon. On taivaallista käydä rankan session jälkeen Herransa kainaloon, ylennettynä kolmesta aukosta nartuksi.